Kutsu kaikille ihmisille tulemaan fyysisesti kuolemattomiksi
Yleisen teologisen totuuden julistus

JEHOVAN, Rauhan ja Rakkauden1) Jumalan Lähettilään TOINEN VAROITUSPUHE tälle kamalalle maailmalle

Sen, joka ei ole vielä muuttunut uskonnollisten tai etnisten jakautumisten takia hirvittäväksi koiraksi2), ja joka tuntee sydämessään edes pienintä JUMALAN kaikille ihmisille rakkauden osoitusta3) pitäisi ottaa uskolla4) JEHOVAN Sana vastaan, jonka mukaan kaikki kuninkaat, kansat ja heimot ovat harhaluulossa, ja että kaikkien maassa ja meressä asuvien kurjuus johtuu eri uskonnollisista ja etnisistä jakautumisista, jotka Saatana, kuoleman ja vihamielisyyden Jumala, käyttää kaikkien kansojen jakamiseksi. Kohta Saatana tulee laskemaan irti syvyyksistä sellaisen todellisen kristillisyyden, joka tulee asettamaan valtaistuimensa samaan kaupunkiin, jossa JEHOVA ristiin naulittiin; se tulee pakottamaan kaikki ihmiset kumartumaan sen tuhoisan vallan eteen ja tulla käytetyksi tykinruuaksi kärsimyksen ja veren vuodattamisen myllerryksessä; säälimättömästi tappaen ihmisjoukkoja erityisesti turkkilaisessa valtakunnassa, Balkanien niemimaalla, Jerusalemissa ja Kaukasiassa5).

1 1Joh.4:16.
2 T.K. 22:15; T.K. tarkoittaa Taivaan Kirjan, jonka JEHOVA eli Pyhien Profeettojen JUMALA lähetti Taivaasta Maan päälle Enkelinsä kautta v. 62 A.D. siis 11 vuotta ennen Jerusalemin tuhoa. Apokalypsis on T.K. kreikaksi.
3 Rakkaus jopa eläimille.
4 Jos Satana ei sinua estä, niin katso koko maailma ja tule vakuutetuksi, että JEHOVA on oikeassa.
5 T.K.11:7, 8; 17:2, 3; 14:20; 16:10; 12:9; Jes.60:2; ja lue Jumalan Kirja “Kumoaja”.

Niinpä, ota vastaan minulta neuvo: Jos uskot tämän JEHOVALTA minun kauttani tulleen sanoman, ja jos haluat pelastua kaikilta niiltä tapaturmilta ja ikuiselta tulijärven kuolemalta6) sinun tulee heti jättää kaikki lahkot7), liittyä JEHOVAAN ja voimia ja varoja ja jopa henkeäsi säästämättä auttaa HÄNTÄ toteamaan vääriksi kaikki saatanalliset lahkot, jotka aiheuttavat vihollisuutta ja kuolemaa, ja kutsua kaikki ihmiset tulemaan kuolemattomiksi, tulemaan Maailmanlaajuiseen Veljelliseen Rakkauteen, siihen Yhteen Profeettojen veljien ja Enkelten ystävien elämää antavaan Uskontoon8) ja HÄNEN Yhteiseen Temppeliin, jonka HÄN tulee rakentamaan Jerusalemissa uudelle Siionin Vuorelle9) ja joka tulee kestämään 1000 vuotta. Se on totta! Aamen.

Olen Kansakuntien VALO10) ja Juutalaisten Pelastus ja se joka toteaa vääriksi kaikki saatanalliset jakautumat11), Elias heprean kielellä Elia

6 T.K.14:9, 11; 19:2, 3; 20:15; 21:8; 14:20; 16:10; 12:12; Jes.60:2.
7 Vaikka Valon Enkelit olisivat tehneet ne.
8 T.K. 22:9, 17; 1:3.
9 Mar. 11:17; Jes.56:7; 2:2, 3; Hes. luvut 40-48; Sak. 14:16…21; T.K.11:1, 2; Mal.1:11; Ef.4:13.
10 Jes.41:25; 42:6…1.
11 Dan.2:34, 45, 44.